Vielä viikko...

Ens viikon tiistaina sitä ollaankin jo kotona, ensin on tietty se tuskallinen bussimatka, mutta ei ajatella sitä vielä.

Viisi työpäivää jäljellä ja mahdollisuus ilmaisen viinan bileisiin sunnuntaina. Maanantaina siivousta ja pakkausta ja sitten tiistai aamuna matkalle kotiin.

Kivaa lähteä ja nähdä immeisiä pitkästä aikaa. Toisaalta tänne ois niin ihana jäädä. Tylsää kun tietää, että on olemassa paikka missä viihtyy, tuntee olonsa normaaliksi ja rauhalliseksi ja sitten sinne ei kuitenkaan pysty jäämään, ainakaan vielä. Toivottavasti kuuluis siitä työpaikasta pian. Hämmentävää, miten ihminen voi haluta olla monessa paikassa yhtäaikaa ja silti tuntea, että kuuluu jonnekkin vaikka kuitenkin on kuin kotonaan muuallakin.

Työpaikoista puheen ollen, oon kirjoittanu urakalla työhakemuksia vähän minne sattuu ja toivottavasti nyt ees jotain sais kesäksi. Työhakemusten kirjoittaminen on muuten ihan perseestä!!!!!!

On muuten ihan kamala ikävä Levi kavereita! Ihmeellistä miten ihmisistä voi tulla niin lyhyessä ajassa niin tärkeitä, ainakin mulle! Tottakai tässä on ikävä muitakin kavereita, mutta niistä erossa oleminen olikin ihan oma valinta ja odotettavissa. Se on eri asia kun on tietoisesti erossa, kuin se, että on pakosta. Olipa huonosti selitetty, no tuskin tätä kukaan lukee...

Tänään löysin taas lohduttavan piirteen siitä, että ulkomaan harjottelu kusi. Eihän sieltä vitun Britanniasta pääsis ees kotiin sen tuhkapilven takia. Ties kuinka kauaksi aikaa sinnekkin ois pitäny jäädä! Oishan ollu ihan huippua jumittua sinne, todennäköisesti ilman rahaa ja ilman asuntoa. Hotellitkin täynnä kun kukaan ei pääse minnekkään!

Mutta takaisin asiaan, viikko siis Leviä jäljellä ja nyt on jo kamala ressi miten mie saan kaikki kamat pakattua kasseihin. Vastaus: EN MITENKÄÄN! Maanantaista tulee varmaan "iloinen" päivä... Pitää muuten äitillekkin ilmottaa, että laittaa rahaa, että pääsen täältä kotiin. Onneks oon varannut tiistaille Annen muonitusjoukkoihin, niin saan ruokaa bussille kun tulee vaihto Rovaniemellä.

Miten sitä tottuu taas elämään: ei-tuntureita, ei-juoda-viikolla, ei-töitä-viikonloppuisin... Hämmentävää!!!

Onneks ihmisellä on tapana mukautua uusiin tilanteisiin, ja niitä odotelessa nautitaan tästä tutusta ja turvallisesta ajasta Levillä...